Tie Itseen etusivulle



Ihminen toiminimen takana
Hei,
olen Jaana Hongisto!

Olen syntynyt Loimaalla 1970, vanhempieni lapsikatraan esikoiseksi sekä kuopukseksi. Oma pesueeni koostuu esikoisesta ja kuopuksesta. Lapsuuteni, teinivuoteni ja tähän astisen aikuisiänkin olen viettänyt Loimailla (asuin välillä Loimaan kunnan puolella).
KOULUTUKSET
Peruskoulun jälkeen opiskelin 3 vuotta Käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa, josta valmistuin artesaaniksi kudontapuolelta. Päätin sitten vaihtaa alaa ja opiskelin huoltoasentajaksi. Lisää metallialaa opiskelin CNC-koneistaja- sekä koneasentajakurssilla. Monialaosaaminen on kova juttu, joten pari alaa on tullut vielä lisää repertuaariin: datanomitutkinto sekä muutaman kuukauden putkiasentajan opinnot (jotka lopetin aloittaessani oman yrityksen).
TYÖT
Kovasti olen kaikenlaista aina tehnyt ja puuhastellut. Varsinaista työhistoriaa (eläkettä) on kertynyt niukanlaiseksi mutta jotain kuitenkin. Kesätyöt aloitin siistijänä, seuraavaksi siirryin kaupungille puistotyöntekijäksi. Pizzoja olen ollut paistamassa opiskelujen rahoittamiseksi. Askartelutarvikemyyjänä, kutojana, koneasentajana, toimistosihteerinä sekä toimitusjohtajana on tullut työskenneltyä. Logistiikka-, varasto- ja tavaran lähetystehtävät ovat myös tutuksi tulleet.
LUOTTAMUSTEHTÄVÄT
Koirakerhon sihteeri, osuuskunnan ja taloyhtiön hallituksen jäsen sekä jääkiekkojoukkueen joukkueenjohtaja/rahastonhoitaja.
HARRASTUKSET
Lähinnä sydäntä on jääkiekko. Pelaamme mukavaa Lady-lätkää Loimaalla. Muuta tässä ei oikein kerkiäkään harrastamaan mutta olen siitä onnellisessa asemassa, että saan työkseni tehdä sitä mistä eniten pidän... eli kaikenlaista.

© Tie Itseen | 040-767 7322 | 32200 Loimaa | dragonfeenix(a)dragonfeenix.net