Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.
Taivaan vartiosotilas
ILON LAHJA
Heimopäällikkö Josefia kanavoinut John Cali
2.4.2008 (
www.greatwesternpublisihg.org)
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
John Cali:
Noin kymmenen päivää sitten kävin Frankin parturiliikkeessä normaalissa
hiustenleikkuussa. Kuten tavallista, meillä oli hauskaa.
Olin Frankin ainoa asiakas tuona aamuna. Tavallisesti hänellä on tupa täynnä
ihmisiä. Oli siis mukavaa, että olimme vain kahden ja saatoimme jutella. Kuten
tavallista, Frank oli täynnä hauskoja tarinoitaan ja hyvää tuulta. Puhuimme
vähän vakavistakin asioista. Mutta niihinkin Frank onnistuu laittamaan mukaan
jonkin hauskan tai humoristisen käänteen.
Sitten kun olin lähdössä, oivalsin, miten hyvältä minusta todella tuntui. Olen
yleensä optimistinen ja positiivinen. Mutta tämä tunne ylitti sen, se oli
euforinen. Tuota tunnetta jatkui suurimman osan päivästä.
Kun ajattelin asiaa myöhemmin, oivalsin, miten harvinainen aarre Frank on
meille siunatuille, jotka tuntevat hänet. Hänellä on ilon lahja.
Tässä päällikkö Josef.
Päällikkö Josef:
Ilon lahja on suurin lahja, jonka voitte antaa toiselle - on kyse sitten
rakastajastanne, lapsestanne, vanhemmastanne, ystävästänne, kenestä tahansa
elämässänne.
Frank on ilon mestari. Hän on täydellinen siinä tavalla, mitä harvat muut
ihmiset ovat.
Ilon, kiitollisuuden ja rakkauden värähtely on voimakkainta värähtelyä
maailmankaikkeudessa. Se on ydinolemus, kuka olette. Se on kaiken perusta. Se
on sitä, "mikä saa maailman pyörimään", kuten sanotaan.
Aivan kuin kaikkien jakamienne lahjojen kohdalla on, mitä enemmän annatte, sitä
enemmän saatte. Frank on täydellinen esimerkki ja roolimalli tästä. Hän
säteilee iloa jokaisessa sanassaan ja teossaan. Hän ON ilo. Hänen elämäänsä,
hänen suhteitaan, hänen työtään - kaikkea hänessä - määrittelee hänen syvä
ilonsa, hänen rakkautensa elämää kohtaan, hänen rakkautensa toisia ihmisiä
kohtaan.
Lähes jokainen Frankin luona käyvä lähtee pois tuntien euforiaa, kuten John
viime käynnillään. Se on verratonta "huumetta". Mutta Frankin
TODELLINEN lahja ei ole hänen tuntemansa ilo. Hänen todellinen lahjansa on se
tapa, jolla hän saa ihmiset kosketukseen sen kanssa, keitä he todella ovat, sen
syvän ilon kanssa, joka asuu teissä jokaisessa.
Frankilla on voima, mitä ei voi verrata mihinkään toiseen voimaan
maailmankaikkeudessa, koska hän muistuttaa teitä syvästä ilon ja voiman
lähteestä sisällänne - olette siitä tietoisia tai ette.
Frankin ilon lahja ei ole lahja, koska hän antaa ilon teille, vaan koska hän
salli teidän antaa sen taas kerran itsellenne. Tiesitte pienenä lapsena, miten
tuo lahja annetaan itselleen. Sitten unohditte sen.
Frank on pelkästään katalyytti tuomaan teidät taas kotiin, ilon lahjaan
sisällänne.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.