Edelliselle sivulle selaimen Takaisin/Back –painikkeella.

 

Taivaan vartiosotilas
SYDÄMENSÄ SEURAAMINEN
 
Heimopäällikkö Josefia kanavoinut John Cali
14.2.2007 ( www.greatwesternpublisihg.org)
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
 
John Cali:
 
Koska tänään on ystävänpäivä, puhumme sydämen asioista. Kun päätämme seurata sydäntämme meille huutavien ulkopuolisten vaikutusten sijasta, meitä opastetaan aina täydellisesti riippumatta siitä, puhutaanko romanttisista suhteista vai tiemme löytämisestä elämässä - tai lentokentällä.
 
Yhtenä yönä näin elävää ja kiehtovaa unta, joka kesti lähes koko yön. Seuraavana aamuna heräsin uupuneena, en levänneenä - ikään kuin olisin ollut töissä koko yön. Luultavasti olinkin.
 
Unessa poikani John ja minä vaihdoimme konetta valtavalla lentokentällä. Ei ollut helppoa päästä liikkumaan ja se muistutti minua viime kerrastani Chicagon O'Haren kansainvälisellä lentokentällä.
 
Mutta lentokenttä oli tuttu ja niinpä tiesin, minne olimme menossa. Luotin siihen, että voisimme nopeasti päästä siihen osaan terminaalia, mistä pääsisimme jatkolennollemme.
 
Yhtäkkiä aloin epäillä itseäni ja muistikuvaani lentokentän pohjapiirustuksesta. Niinpä aloimme kysellä sadoilta ihmisiltä ympärillämme, tiesivätkö he missä jatkolentoterminaali oli. Puhuimme toisille matkustajille, lentokentän työntekijöille, kapteeneille ja lentoemännille - jokainen luuli osaavansa auttaa meitä.
 
Jokainen, jolle puhuimme, vaikutti lentokentän pohjapiirustuksen asiantuntijalta. Ja he antoivat meille ristiriitaista informaatiota. Sen tuloksena eksyimme aina vain lisää lentokentän valtaviin "onkaloihin". John ja minä aloimme turhautua ja ahdistua peläten jäävämme koneesta.
 
Vihdoin unen lopussa käsitin alkuperäisen reittimme jatkolennolle - se jonka tiesin oikeaksi, oli tosiaankin oikea. Mutta olin kuunnellut kaikkia muita. Niin tehdessäni ja epäillessäni sisäistä opastustani eksyimme ja takeltelimme.
 
Jos olisin kuunnellut sydäntäni, sisäistä opastustani kaikkien hyvää tarkoittavien, mutta harhaanjohtavien neuvojen sijasta, John ja minä olisimme välttyneet paljolta turhautumiselta ja ahdistukselta. Enkä olisi luonut helvetin lentokenttää.
 
Tässä päällikkö Josef:
 
Päällikkö Josef
 
Rakastamme Johnin ilmausta "helvetin lentokenttä". Kenties olette toisinaan luoneet jotain samanlaista elämäänne? Useimmat teistä tekevät niin aina silloin tällöin. Emme tuomitse tai arvostele teitä siitä. Se on vain osa kasvuanne, yksi askel polullanne takaisin kotiin. Takaisin muistamaan sen, kuka olette ja miksi olette täällä.
 
Teille näyttää usein helpommalta etsiä neuvoa ja opastusta toisilta, itseenne luottamisen sijasta. Lopultahan on paljon ihmisiä, jotka ovat halukkaita kertomaan teille korvallisen tai kaksi. Kuten John sanoi, he eivät tarkoita pahaa. He tarkoittavat hyvää. Useimmat teistä ovat imarreltuja, kun joku kysyy neuvoanne.
 
Kuitenkin moderni maailmanne on - ensimmäistä kertaa ihmishistoriassa - tulvillaan informaatiota. Siitä on ylikuormaa, kuten jotkut kommunikaatioeksperttinne sanovat.
 
Informaatio on modernissa maailmassanne sananlaskun "kaksiteräinen miekka". Ei ole käytännössä mitään sellaista, mitä ette voi löytää tietokoneenne näppäimistön muutamalla klikkauksella. Se on hyvä asia. Mutta saatavillanne on niin paljon - kiitos upean ja uudenaikaisen teknologianne - että se on teistä usein pakahduttavaa. Aivan kuin Johnille ja hänen pojalleen lentokentällä - hyvin monet ihmiset antoivat ristiriitaisia ohjeita. Mihin suuntaan heidän pitäisi kääntyä?
 
Tämä on monien teidän ongelmana modernissa maailmassa. Mutta on vain yksi suunta mihin kääntyä. Ja se on sisäänpäin. Emme sano, että on väärin etsiä panosta muilta, etsiä heidän neuvojaan ja viisauttaan. Mutta kuljettakaa kaikki heidän antamansa tieto oman sisäisen opastuksenne, oman sydämenne "suodattimen" läpi.
 
Kun jokin tietty polku tai valinta tuntuu erittäin hyvältä ja oikealta teille, seuratkaa sitä! Aina! Sivuuttakaa kaikkien huutaminen ja äänekäs protestointi - erityisesti jos se saa teidät hämmentymään ja eksyksiin.
 
Seuratkaa sydäntänne ettekä koskaan enää eksy.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.